Päivitetty: 15.01.2022
Ottomaanien valtakunnan nousu ja tuho
Jokaisessa nousussa on kamppailuja, ja jokaisella laskulla on syitä, jotka usein peitetään näiden tapahtumien seurauksilla. Ottomaanien valtakunnan aurinko – Yksi historian suurimmista valtakunnista nousi ja loisti pitkään, mutta kuten mikä tahansa muu dynastia, syksy oli synkkää ja jatkuvaa.
- Ottomaanien valtakunta perustettiin vuonna 1299 ja kasvoi Anatolian turkkilaisista heimoista. Ottomaanit nauttivat reilusta vallankäytöstä 15- ja 16-luvuilla ja hallitsivat yli 600 vuotta. Sitä pidetään yhtenä pisimpään kestäneistä dynastioista hallitsevien imperiumien historiassa. Ottomaanien valtaa pidettiin yleisesti islamin voimana. Länsieurooppalaiset pitivät sitä uhkana. Ottomaanien valtakuntaa pidetään alueellisen vakauden, turvallisuuden ja edistyksen aikakautena. Tämän dynastian menestys johtuu siitä, että he sopeutuivat muuttuviin olosuhteisiin, ja tämä kaiken kaikkiaan tasoitti tietä kulttuuriselle, sosiaaliselle, uskonnolliselle, taloudelliselle ja teknologiselle kehitykselle.
Ottomaanien valtakunnan historia
Ottomaanien valtakunta kasvoi käsittämään useita nykyisen Euroopan alueita. Huippunsa aikana se ulottui Turkin, Egyptin, Syyrian, Romanian, Makedonian, Unkarin, Israelin, Jordanian, Libanonin, Arabian niemimaan osien ja osien Pohjois-Afrikan yli. Imperiumin kokonaispinta-ala oli noin 7.6 miljoonaa neliökilometriä vuonna 1595. Sen murenemisen aikana osasta siitä tuli nykyinen Turkki.
Ottomaanien valtakunnan alkuperä
Itse Ottomaanien valtakunta esiintyi seldžukkien turkkilaisten valtakunnan katketellisena lankana. Osman I:n johtamat turkkilaiset soturit hyökkäsivät seldžukkien valtakuntaan 13-luvulla, joka käytti hyväkseen mongolien hyökkäystä. Mongolien hyökkäykset olivat heikentäneet seldžukkien valtiota, ja islamin koskemattomuus oli vaarassa. Seldžukkien valtakunnan hajoamisen jälkeen ottomaanit saivat vallan. He ottivat haltuunsa seldžukkien valtakunnan muut osavaltiot, ja vähitellen 14-luvulle mennessä kaikkia Turkin eri hallituksia hallitsivat pääasiassa turkkilaiset ottomaanit.
Ottomaanien valtakunnan nousu
Jokaisen dynastian nousu on enemmän asteittainen kuin äkillinen prosessi. Turkin valtakunta on menestyksensä velkaa Osman I:n, Orhanin, Murad I:n ja Bayezid I:n erinomaiselle johtajuudelle sen keskitetyn rakenteen, hyvän hallintotavan, jatkuvasti laajenevan alueen, kauppareittien hallinnan ja järjestäytyneen peloton sotilaallisen voiman ansiosta. Kauppareittien valvonta avasi ovet suurelle rikkaudelle, jolla oli merkittävä rooli säännön vakauteen ja ankkurointiin.
Suuren laajentumisen aika
Selvemmin Ottomaanien valtakunta saavutti huippunsa Bysantin valtakunnan pääkaupungin Konstantinopolin valloituksen myötä. Voittamattomana pidetty Konstantinopoli polvistui Osmanin jälkeläisten toimesta. Tästä valloituksesta tuli perusta Imperiumin laajenemiselle, mukaan lukien yli kymmenen eri Euroopan ja Lähi-idän valtiota. Ottomaanien valtakunnan historiaa käsittelevä kirjallisuus kertoo tästä aikakaudesta suuren laajentumisen ajanjaksoksi. Monet historioitsijat pitävät tätä laajentumista miehitettyjen valtioiden epäjärjestyneenä ja heikentyneenä tilana sekä ottomaanien kehittyneen ja järjestäytyneen sotilaallisen voiman ansioksi. Laajentuminen jatkui mamelukien tappiolla Egyptissä ja Syyriassa. Alger, Unkari ja osa Kreikasta joutuivat myös ottomaanien turkkilaisten sateenvarjon alle 15-luvulla.
Ottomaanien valtakunnan historian palasista käy ilmi, että dynastiasta huolimatta vain korkeimman hallitsijan tai sulttaanin asema oli perinnöllinen, kaikkien muiden jopa eliitin oli ansaittava asemansa. Vuonna 1520 hallituskausi oli Sulayman I:n käsissä. Hänen hallituskautensa aikana Ottomaanien valtakunta sai lisää valtaa ja tiukka oikeusjärjestelmä tunnustettiin. Tämän sivilisaation kulttuuri alkoi kukoistaa.
Ottomaanien valtakunnan taantuminen
Sulttaani Sulyman I:n kuolema merkitsi aikakauden alkua, joka johti ottomaanien dynastian rappeutumiseen. Kriittinen syy laskuun nousivat esiin peräkkäisistä sotilaallisista tappioista – vallitsevin oli tappio Lepanton taistelussa. Venäjän ja Turkin sodat johtavat sotilaallisen voiman heikkenemiseen. Sotien jälkeen keisarin on allekirjoitettava useita sopimuksia, ja Imperiumi menetti suuren osan taloudellisesta itsenäisyydestään. Krimin sota loi lisää komplikaatioita.
18-luvulle asti Imperiumin keskus oli heikentynyt, ja erilaiset kapinalliset teot johtivat jatkuvaan alueiden menettämiseen. Sultanaatin poliittisen juonittelun myötä Euroopan valtojen vahvistuminen, taloudellinen kilpailu uusien ammattien kehittyessä, Turkin valtakunta saavutti tyhjentävän vaiheen ja sitä kutsuttiin "Euroopan sairaaksi mieheksi". Se oli niin sanottu, koska se oli menettänyt kaikki huomionsa, oli taloudellisesti epävakaa ja riippuvainen yhä enemmän Euroopasta. Ensimmäisen maailmansodan loppu merkitsi myös Ottomaanien valtakunnan loppua. Turkkilainen nationalisti lakkautti sulttaanikunnan allekirjoittamalla Sevresin sopimuksen.
Lopullinen sana
Jokaisella nousulla on lasku, mutta ottomaanit hallitsivat 600 vuotta, ja sen lopettamiseksi kesti maailmansota. Ottomaanien turkkilaiset muistetaan edelleen rohkeudesta, kulttuurisesta kehityksestään ja monimuotoisuudestaan, innovatiivisista hankkeistaan, uskonnollisesta suvaitsevaisuudestaan ja arkkitehtonisista ihmeistään. Myöhään turkkilaisten kehittämät politiikat ja poliittiset infrastruktuurit ovat edelleen toiminnassa, mutta parannetuissa tai muutetuissa muodoissa.